5.1.2021 Tarinat

Valmentajan terveiset TYÖ-SIB-palvelun käynnistymisestä

Työ-SIB starttaili Pohjois-Pohjanmaalla marraskuun alussa tulevien asiakkaiden kontaktoinnilla sekä yksilötapaamisten sopimisella. Asiakkaat Työ-SIBissä ovat olleet motivoituneita ja tapaamisten sisällöt on sovittu yhdessä asiakkaan tarpeita ajatellen. Palvelu onkin saanut jo alkumetreiltä lähtien asiakkailta erittäin positiivista palautetta etenkin sen joustavasta luonteesta ja mahdollisuuksista keskittyä jokaisen kohdalla olennaisiin asioihin.

Asiakkaiden kanssa on muodostunut nopeasti luottamuksellisia ja varsin produktiivisia suhteita, joiden puitteissa ollaan saatu jo paljon aikaan. Työnhakuasiakirjat on laitettu kuntoon, jonka jälkeen on aloiteltu työnhakua monella eri rintamalla. Palveluun osallistuneista jo kuudelle on löytynyt työpaikka parin kuukauden aikana ja lisää on varmasti luvassa, kun katseet on käännetty toiveikkain mielin kohti alkanutta uutta vuotta ja sen tuomia mahdollisuuksia.

Tästä pääset TYÖ-SIB:n nettisivuille ja tästä meidän esittelyymme.

Sinä valitset tulevaisuutesi – yhdessä onnistumme! Tällä periaatteella tarjoamme Työ-SIB-palvelua ja autamme sinua saavuttamaan tavoitteesi.

Tarinat